Odotukseni Cabaret´n suhteen olivat korkealla jo ennen ensi-iltaa. Ei sen takia, että kolmikko Höglund–Haraldsson–Wikar on niittänyt mainetta yhteistyöllään ja jokainen erikseenkin omilla tahollaan. Eikä sen takia, että roolituksesta päätellen kaikki oli kohdallaan. Jos jo pressitilaisuudessa päälleni lankeaa levollisuus ja hartiani laskeutuvat – ”ah, tätä voi tulevaisuudessa vain nautiskella jännittämättä, kaikki toimii” – on se sisäinen viesti itselleni, että nyt on tulossa jotain extraherkkua. Onko pitkä valmisteluaika ruokkinut tekijöiden superluovuutta, kun on ollut aikaa ajatuksille, joita kokeilla? Ovatko taito ja talenttien toisilleen loistavat tähdet vain loksahtaneet oikeaan asentoon niin tuotannossa kuin toteutuksessa? Kyllä, kyllä ja KYLLÄ!
En ole nähnyt Cabaret´ta koskaan näyttämöllä, en myöskään Höglundin ohjauksia, enkä Haraldssonin lavastuksia. Onneksi, voisin nyt sanoa. Vertailukohtaa ei ole, ja elokuvaversioon en halua verrata, se on eri asia. Se Liza Minnellinkin tähdittämä on kyllä omassa musiikkielokuvakirjastossani. Musikaaleja taas on tullut nähtyä runsain mitoin. Cabaret ei ole erityisen läheinen itselleni. Turun Kaupunginteatterin tuotannoista Viimeinen laiva oli viimeisimmistä eniten minun makuuni, mutta kyllä tämän Cabaret´n taidokkuuden edessä lumoutuu sitä vähemmänkin fanittava. Usko vaan. Monia ylisanoja on jo vuodatettu ja kritiikkitähtiä ropissut, eikä turhaan. Mitä voisin vielä sanoa? Willkommen! Welcome! Käy sisään! OVET ovat auki!
AVOIN OVI!
Ole katsojana ajoissa paikalla, koska katsomon ovet ovat auki aikaisin. Kulje sinne ajoissa, väliajalla lämpiöön ja ajoissa takaisin katsomoon. Muuten jäät paitsi. Esitystä, elämää. Avaa ovi Cabaret´lle, joka levittäytyy kaikkialle, näyttämöltä lähellesi, lämpiöön, ihollesi. Jo pitkä, briljantti sisääntulointro koukuttaa kehorytmiikallaan, musiikin ja liikkeen yhteensulamisella ja antaa heti esimakua siitä, mihin tämä ensemble kykenee. Kokonaisvaltaisesti taitavinta tässä talossa näkemääni, ihan koko esityksen ajan.
Houkuttelevan tarinan avoimesta ovesta haluan aina kulkea. Askel sisään! Willkommen! Ollaan keskellä Saksan muuttuvaa poliittista kenttää 30-luvulla, maailmansotien välissä, kun maailma on sekaisin. Politiikassa käy vahvistuva kuohunta, ihmiset kuohuvat, kaikki hakee suuntaa, haetaan itseä. Eletään kansallissosialismin voimistumisen alla. Kirjailija Colin Bradshaw (Olli Rahkonen) saapuu Berliiniin, josko kirjoittaminen ottaisi siellä tulta alleen. Berliini ottaa hänet avoimin ovin vastaan. Kirjailijan kohtaama häiritsevä ja innoittava kabareetähti Sally Bowles (Anna Victoria Eriksson) pursuilee ja rönsyilee kuin Berliini ikään. Hän etsii suuntaa, uraa, unohdusta – tai ehkei mitään. Sallyn elämän ovet paukkuvat, nitkuvat ja lonksuvat saranoiltaan. Maailma on kabareeta, KitKat-klubin kabaree on kabareeta. Sen avoimet ovet lupaavat unohdusta ja vielä utuisempaa mahdollisuutta kävellä unissaan.
AVOIN OVI – SULKEUTUVA OVI!
Alussa kaikki on mahdollista, niin ilonpito kuin omannäköinen elämäkin. Kaikenlainen rakkaus. Ovet ovat avoinna elämän kulkea. Kaikki ottavat kaiken irti elämästä riemuiten ja repien. Cliffordin ja Sallyn lisäksi arkaillen ja aavistellen yhteistä suuntaa hakevat myös Fräulein Schneider ja Herr Schultz (Riitta Salminen ja Mika Kujala), emäntä ja saksanjuutalainen vuokralainen. Kaikkein arvokkain iästä riippumatta on sittenkin rakkaus. Muuttuva, ahtaalle ajava aika kuristaa rakkauden orastuksen kuitenkin hengiltä. Duetto Tahdon poksahtaa rikki. Vähitellen ovet sulkeutuvat. Punainen rakkauden ilonpito, lämpö ja hempeänvalkoinen pitsivalo vaihtuu tarkoituksellisen julmasti kylmään, raakaan valkoiseen. Hurjasti pyörivä pyörö kuljettaa kohti historian karmeimpia, kylmimpiä valonheittäjiä.
OVEN ULKOPUOLELLA – OVEN SISÄPUOLELLA !
Mille puolelle ovea jäät ja millä perustein? Onko elämänarvosi Mani, joka saa pallon pyörimään? Cabaret ei aiheeltaan vanhene. Kenen joukoissa seisot, oletko puolesta vai vastaan? Ajaudutko virran mukana vai ajatteletko valintasi loppuun asti? Poliittiset, taloudelliset ja elämänvalinnat suljetaan ovien taakse samaan mielen huoneeseen. Ja ne, jos mitkä ovat ajatonta tarinaa. Clifford hylkää rahan, mutta ei haluaisi hylätä Sally´ä. Herr Schultz haluaisi uskoa rakkauden taikapiirin voittavan ulkoiset olosuhteet. Fräulein Schneiderin valinta on riipaisevaa, itsesuojeluvaiston sanelemaa. Elämässä kiinni pysyminen voittaa rakkauden. Sally taas kulkee ovelta ovelle uskoen voivansa olla valitsematta ja piittaamatta.
MUSTA OVI! MUSTAT OVET!
Väliajan jälkeen maailma on musta, puvustus on musta, eivät enää pelkästään ovet. Vaikka Kickline´in rivistö pyörii virheettömästi moulinrouge-tyyliin, huokuu ilonpidossa jo musta sävy. Lauseiden sivuhuomautukset synkkenevät.
Harvemmin musikaalilavastus on näin niukkaa kuin Turun Kaupunginteatterin Cabaret-musikaalissa. Ja harvoin saa sanoa, että paljon muuta ei tarvitakaan kuin mustat ovet, tuolit, sänky. Ja harvoin, hyvin harvoin, saa sanoa, että enempää ei kaipaakaan. Koska tässä musikaaliversiossa on silti kaikki. Permannon keskeltä kuuli orkesterin, joka pitkästä aikaa oli muusikkosydäntä lämmittävästi näkyvillä ja osana liikettä. Puvustuksen tyylikkyys ja erityisesti tyllien nerokas käyttö hameina, kauluksina, täytteinä, päähineinä ilahdutti. Koko värimaailman puna-musta-valkoinen puhuttelevuus tehosi. Ja ihan lopussa Cabaret´n uljas lavastuksen metallikehikko erkani syvyyteen, junanpilli vihelsi, satoi kalman lumi. Koin hyytävän saapumisen yhdelle kuolemanleireistä.
OVEA PÄIN – OVEN LÄPI – KAIKEN LÄPI – ELÄMÄÄ KOHTI!
Cliffordin ja Sallyn rakkaus ei kanna. Se hapuilee oven läpikin, mutta pari etääntyy toisistaan. Rakkaudesta huolimatta elämänarvot ovat kaukana.
Ovien nerokas ja symbolinen käyttö Cabaret-musikaalissa antoi tilaa kaikelle liikkeelle, mutta loi raamit. Ovet olivat elämän ovia. Vapauden ovi, turvapaikan ovi, maailman ovi. Sydämen ovi. Rakkaudettomuuden ovi. Rakkauden ovi. Jotain on sisäpuolella, jotain ulkopuolella. Joitain ovia on pakko avata, joitain haluaisi avata mutta ei voi. Joidenkin ovien läpi toivoo menevänsä vaikka voimalla, joidenkin läheltä pakenee. Jotkut ohittaa, joidenkin läpi voi kurkottaa. Joidenkin edessä pysähtyy, jopa lyhistyy.
Cabaret sopi täydellisesti Pride-viikon perjantaihin. Se oli musikaaliovi, jonka läpi ei kevyesti kävellä. Avaa tämä musikaaliovi, anna rakkauden, inhimillisyyden ja elämän voittaa.
Näin esityksen jo ennakossa 3.9. Perjantaina 11.9. katsoin esityksen Turun Kaupunginteatterin tarjoamana. KIITOS!
Kuvat: Otto-Ville Väätäinen/ Turun Kaupunginteatteri
Teoksen esittely, kiitos ihan jokainen taitava tekijä:
Kulttuurikuplia 
2 thoughts on “Elämän ovien Cabaret”