Aloitetaan siitä tunnelmasta, joka vastaanotti Sauvon kesäteatteriin saapujan ja joka leijui mukana vielä kotimatkan jälkeenkin pimenevässä yössä. Illassa väreili konstailematon yhteisöllisyys ja hyväntuulinen porukkahenki. Se viipyili luonani vielä pitkään. Osansa siinä oli varmasti itse näytelmällä, inhimillistä ihmisyyttä kuvaavalla kasvutarinalla Vihervaaran Annasta, mutta oli siinä jotain muutakin…
Kun näin alkukesällä mainokset Sauvon kesäteatterin tulevasta esityksestä, ajattelin että tulisin katsomaan tätä näytelmää. Joululahjaksi saamassani L.M. Montgomeryn (1874-1942) Kotikunnaan Rilla -kirjassa lukee: ”Päiville jouluna -83, sarja täynnä”. Näytelmä pohjaa ensimmäiseen Annan nuoruusvuodet kirjaan, joka ilmestyi 1908. Ensimmäisen kirjan kuluessa orpotyttö Anna kasvaa 11-vuotiaasta 16-vuotiaaksi uudessa kasvattiperheessään, koko kirjasarjan myötä 53-vuotiaaksi aikuiseksi ja perheelliseksi. Minulla on tallella koko kirjasarja vieläkin, kannet ovat vähän jo kellastuneet ja sormenjälkien täplittämät. Kirjat lepäävät huolellisesti pakattuina varastolaatikossa. Nuoruuden ja oman, eletyn elämän nostalgia siis leijui vahvasti ilmassa… ja kun kutsu katsomaan tipahti, oli selvää, että ilman muuta aika Vihervaaran Annalle täytyy löytyä!
Kun ihmisellä on suuria ajatuksia, hänen pitää käyttää suuria sanoja niiden ilmaisemiseksi.
~Anna
Odotukseni palkittiin runsaskätisesti. Nautin täysin sydämin läpi koko näytelmän! Avonlean asemalle saapui elämäniloa pursuileva, kaikesta ja kaikista elämässä ylen onnellinen Anna (Aada Sevón). Hiljaisen ja varautuneen kasvatusisä Matthew Cuthbertin (Sami Virta) ja Annan ensimmäisestä matkasta kohti Vihervaaran kotitilaa alkaa tie kontrastista kohti koherenssia, kohti erilaisuuden ymmärtämistä, hyväksymistä ja jopa sen rakastamista. Matthew´n sisko Mirella (Anu Lehtonen-Sonkki) on veljeään varautuneempi ja jyrkempi kasvatusäitinä. Erityisesti näiden kolmen keskinäinen suhde ja kehittyminen ihmisinä vie näytelmän jäntevästi ja kiinnostavasti alusta loppuun, he ovat erinomainen ja upeasti tulkitseva kolmikko, joka pikkuhiljaa löytää yhteisen sävelen ja lopulta jo nauraakin yhdessä. Anna opettelee ”ihmisten tavoille” eli sosiaalisen kontrollin ja kanssakäymisen taitoja, mutta tasapainottelee samalla halutessaan pitää periksiantamattomasti kiinni oikeudestaan olla oma punatukkainen, vilkas, mielikuvituksekas ja herkkä itsensä. Aikuiset muuttuvat suhteessa omiin ajatuksiinsa, toisiinsa ja erityisesti suhteessa Annaan ja hänen kasvattamiseensa. Ja he osaavatkin oikeasti kypsyä ja kasvaa ajatuksiltaan – ja jopa viisaastua.
Meistä voi olla hyötyä hänelle.
~Matthew
Aika pitkälle pääsee, kun hänelle ollaan vaan ystävällisiä.
~Matthew
Vaikka näytelmä oli kohtuullisen pitkä, en ehtinyt pitkästyä, koska Annalle sattui ja tapahtui koko ajan, vilkas kun oli. Ihastelin alati, miten hienosti teatterin eri elementtejä oli käytetty. Koko näytelmään oli saatu ajankuvaa, sellaista ”Pieni talo preerialla”-tunnelmaa, niin värimaailmassa kuin puvustuksessa ja lavastuksessakin. Mikko Väärälän musiikki täydensi sekä näyttämön toimintaa että raamitti tyylillisesti amerikkalaista maaseutuhenkeä. Välillä musiikki pyöri luuppinomaisesti taustalla ja antoi tilaa näyttämön siirtymille tai tapahtumille, välillä se oli selvempää esim. country-valssia tyttöjen solmiessa ystävyyden liitoa, mutta kaikenkaikkiaan sopi kansanmusiikillisena erinomaisesti kokonaiskuvaan. Lavastuksessa koti ja Annan huone sijaitsivat yksityisinä paikkoina selkeästi vasemmalla sivulla. Keskellä lava mukautui joustavasti muiksi tiloiksi. Tärkeä ja oivallinen elementti oli ihan oikean luonnon läsnäolo, jota luontorakas Anna saattoi ihastella ja ihmetellä. Pieniä tärkeitä lavastuselementtejä, kuten tuoleja ja alun miniatyyrimaisemalaattoja, kuljettivat nuoret näyttelijät ja kaikki tuntui heidän käsissään toimivan mutkattoman hallitusti.
…ja siitä porukkahengestä, jota jäin miettimään… Montgomery työskenteli opettajana ja näytelmä herätti itsessänikin pedagogipuoleni. Näin kasvatuksellisuutta ja positiivista pedagogiikkaa monissa asioissa kautta linjan. Näytelmä iski tähän hetkeen ja omaan aikaamme teemallisesti nostattamalla positiivisuutta, innostamista ja innostumista positiivisen psykologian henkeen. Se toimi merkityksellisen elämän hakemisen, osallisuuden, yhteisöön kuulumisen ja yhteisöllisyyden puolestapuhujana. Repliikkitasollakin se kasvatti meitä näkemään yksilön kunnioittamista ja oikeutta olla omanlaisensa, Anna suorastaan huusi sitä. On myös tärkeää löytää itseä innostavia esikuvia, jotka johdattavat kohti omannäköistä elämää. Sellainen oli Annalle opettaja Mauriel Stacey (Tuula Virtanen). Näytelmä nosti kunniaan myös monenlaiset ihmissuhteet. Ystävyyssuhteet, Annan ja Dianan (Sanni Laisila) sydänystävyys sekä Annan ja Gilbertin (Tapio Eqkvist) romanttis-älyllinen ystävyys, saivat omat paikkansa elämää rikastuttavina ja arvokkaina ihmissuhteina. Samalla näytelmä toi esille tarpeet saada kuulua perheeseen, suureen joukkoon, koululuokaan tai kylänväkeen.
Useasti illan aikana opettaja sisälläni ilakoi juuri tässä hetkessä ja omassa ajassamme: ”Juuri näin pitää toimia, tästä seuraa hyvää!” Kesäteatteriin tullessani lapsia oli mukana lipunmyynnissä, nuoria oli vastaamassa niin tekniikasta, liikenteenohjauksesta kuin väliaikatarjoiluistakin. Ja huippuna: jokaiselle tuntui löytyneen sopiva rooli näytelmässä. Mietin, miten suurenmoisen ja pitkän polun tämä tekijäjoukko on kulkenut ja tullut tähän asti. Yhteisöllisyyden huomasi nuorten näyttelijöiden keskittymisessä tekemiseensä, olipa se junassa hytkyttelyä, ääniefektien luontia tai yhteiskohtauksessa näyttelemistä. He todella tekivät tämän näytelmän!
Enkö minä koskaan tee mitään oikein? ~Anna
Enkö minä koskaan tee mitään oikein?! ~Mirella
Käsiohjelmassa huomioitiin sanataide oppimisen välineenä ja katsomoseinälle leikatusta artikkelista luin, miten koko ensemble oli saanut vaikuttaa roolien ja kokonaisuuden painotusten rakentamiseen. Syvällinen, eri ikäisiä tekijöitä ymmärtävä ja kunnioittava ammatillisuus loisti käsikirjoittaja-ohjaaja Timo Väntsin lopputulemassa. Tämä oli siis monien ihmisten yhteisöllisyyden ja hyvän taidepedagogiikan taidonnäyte kokonaisuudessaan. Kaiken tekeminen yhdessä ja siinä onnistuminen kannustaa iloitsemaan omasta, kaverin ja koko yhteisön onnistumisesta sekä kantaa eteenpäin tulevaisuuteen niin yksilöä kuin yhteisöä.
Toisella puoliajalla tarina eteni nopeasti. Annan elämä sai pysyvyyttä, onnistumisia, kiitosta ja vähän hemmotteluakin. Kasvaessaan hän oppi ymmärtämään itseäänkin paremmin. Näytelmän lopussa Anna lähtee Vihervaarasta opiskelemaan, mikä on kova pala erityisesti Mirellalle. Ilman sanoja, elekielellä, ilmeillä ja kevyellä Annan tuolin sipaisulla hän ilmensi syvää ikävää. Kesän koskettavin teatterihetki sai koko katsomon hiljentymään ja omat silmäni kyyneliin.
Aina voi palata takaisin ja tahdistaa häiriöt.
~Anna
Näytelmä loppuu kauniisti. Anna ja Gilbert ovat lähdössä ja kaikki kulkee ohitse, mennyt elämä ja sen ihmiset. Loppu kohottaa näkyviin elämän vastavuoroisuutta: näin me toisiimme vaikutamme, näin me toisiamme kasvatamme. Jos keskitymme hyvään ja kauniiseen kuten Anna, ei siitä voi muuta seuratakaan.
Omistan tämän kirjoituksen omalle tyttärelleni Annalle ❤
Sain katsoa näytelmän Sauvon Elävän Kulttuurin Seura ry, SELKU ry:n tarjoamalla lipulla, kiitos
Vihervaaran Annan esittelysivu
Rooleissa nähdään Aada Sevón (Anna), Anu Lehtonen-Sonkki (Marilla), Sami Virta (Matthew), Sanni Laisila (Diana), Tarja Airola (Rachel Lynde) ja Tapio Eqkvist (Gilbert). Muissa rooleissa ovat Sylvi-Anna Airola, Amanda Alexandersson, Aino Finnholm, Franz-Erik Heikkinen, Ronja Juusti, Elli Nikulainen, Helmi Reponen, Salli Reponen, Tuure Silfver, Iiris Sonkki, Jesse Tuominen, Tuula Virtanen.
Pääkuva ja esityskuvat: Jussi Kirjonen / SELKU ry:n mediakuvia, pääkuvassa Anna perheineen, vasemmalta Marilla Cuthbert (Anu Lehtonen-Sonkki), Anna (Aada Sevón), Matthew Cuthbert (Sami Virta)
muut kuvat: Kulttuurikuplia
Kulttuurikuplia 